sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Lazy sunday


Tämän päivän saldona on brunssi ja löhöilyä sohvalla elokuvaa katsoen. No välillä näinkin, tekee todella hyvää sekä psyykkisesti että fyysisesti vain olla tekemättä mitään ihmeellistä.

Eli toisin sanoen ei BodyStepiä tänään. Mutta muuten liikunnat sujuivat täysin viikkosuunnitelmani mukaisesti, ja olen siitä kyllä enemmän kuin tyytyväinen! Syömisen osalta eilinen ja tämä päivä eivät ole menneet GoFatGo-ruokavalion mukaisesti, mutta huomenna palaan taas ruotuun ja projekti jatkuu täydellä teholla. Muistin myös äsken, että lupailin tammikuussa laittavani ensimmäiset before & after -kuvat tänne sitten helmikuun lopulla, joten nyt on kyllä todellakin aika ryhtyä entistä enemmän treenaamaan ja huolehtimaan ruokavaliosta jotta edes jonkin sortin muutoksia näkyisi kuvissa!

Näkyy kuvissa sitte muutoksia tai ei, on ollut silti positiivista huomata jo parin kilon pudotuksen vaikuttavan niin myönteisesti itseeni. Tuntuu jo nyt että vaatteet istuvat paremmin ja kropassa on parempi ja helpompi olla. Saati sitten kun saan vielä nämä loput ylimääräiset 8 kiloa pois. :)

No, jotta projekti etenisi, täytyy myös tehdä jotain. Joten ensi viikolla liikun näin:

MA Kuntosali (treeni 1)
TI Juoksumatto 1h
KE Spinning 45min + Core 30min
TO BodyStep
PE BodyAttack
LA Kuntosali (treeni 2)
SU venyttely 1h

Ja tuon liikunnan lisäksi seuraan grammalleen Go Fat Go-ruokavaliota.

Nyt on pakko tehdä vielä hetki työjuttuja, mutta sitten kyllä vietän vielä loppuillan ihan vain löhöillen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti