perjantai 27. huhtikuuta 2012

Ärsytyksen multihuipentuma!

Viikko alkoi liikunnan osalta ihan mahtavissa tunnelmissa, kävin juoksemassa ja spinningissä ja stepissä ja... Sitten tulinkin kipeäksi. Oon maannut tiistai-illasta lähtien sängynpohjalla kipeänä. Pöh. Ja yleensähän kipeänä ei juurikaan tee mieli syödä, mutta tällä kertaa tämä ei kyllä minuun pätenyt! Oon siis keskiviikosta lähtien vaan maannut sängyn-/sohvanpohjalla ja joko a.) nukkunut b.) syönyt c.) katsonut elokuvia d.) syönyt ja nukkunut lisää. Painohan oli ruhtinaallisesti alkuviikosta jo 59,1 mihin olin todella tyytyväinen, ja arvatkaa onko se paino nyt sitten noussut. Onhan se. 60,1kg näytti puntari tänä aamuna. Prkl!


Nyt olen jo parantumaan päin, mutta viikonlopun joudun olla ihan kotosalla ja urheilematta, jotta varmasti parannun. Jälkitaudit tällaisen kipeilyn jälkeen on viimeinen asia jota itselleni toivon.

Mutta ensi viikosta lähtien alkaa sitten sellainen treeni ja syömisen tarkkailu ettei mitään rajaa. 31.5 tavoitepainon saavuttamisesta on ihan turha haaveilla, niin etanavauhtia tässä mennään. Project Summerista taitaa tulla nimensä mukaisesti Project Summer, eli projekti jatkuu vielä kesälläkin...

Laskeskelin kuitenkin toiveikkaana, että tarkemmalla dieetillä ja entiseen malliin jatkuvalla liikunnalla paino kyllä ehtii vielä tippua. Joten tällaisia takarajoja toivon viikoittain saavuttavani ja näihin pyrin:

6.5 59 kg
13.5 58,4 kg
20.5 ~57.7 kg
27.5 57 kg
3.6 56,5 kg
10.6 56 kg
17.6 55,5 kg
20.6 (Juhannus) 55 kg
1.7 54,5 kg
8.7 54 kg
15.7 noin 53,5 kg

Näillä mennään. Piiruakaan en kyllä enää anna periksi! Tässä ei ole paljosta kyse, 5-6kg pudotuksesta mikä ei todellakaan ole mahdotonta. Tsemppi on ainakin kova, kunhan tästä harmistuksesta pääsen yli.

Joka tapauksessa mukavaa viikonloppua kaikille! Ensi viikolla jatkuu taas superurheilullinen ja ennen kaikkea terveellinen elämä.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Motivaatiofarkut!

Löysin ihan huikean konkreettisen tsemppaajan laihdutukseen ja kiinteytykseen! Muistin tänään eräiden 6 vuotta sitten ostamieni farkkujen olemassaolon ja ampaisin heti vaatekaapilleni sovittamaan niitä. Olen pitänyt niitä viimeksi 6 vuotta sitten kesällä, kun olin lähes hoikimmassa kunnossa ja silloin farkut istuivat päälleni hyvin. Siitä se hidas ja tasainen painon lisääntyminen sitten alkoikin, ja pian farkut saivat jäädä vaatekaapin hyllylle, yhä suurempien ja suurempien farkkujen alle..




Äkkiä testaamaan! Tosin kuten arvata saattaa, eihän ne menneet edes kiinni. :D



Seuraava etappi onkin sitten saada farkut sujahtamaan ongelmitta päälle. :) Kun tavoittelemani 53-54 kilon tavoitepaino on saavutettu, pitäisi näidenkin mahtua taas päälle. Ja siihen pyritään, I won´t stop until I can use these jeans again! :)

Uusi viikko, vanhat kujeet :)

No niin, nyt on työhaastattelussa käyty ja nyt vain sitten odotellaan kuinka kävi. :) Maatani en silti myy vaikken tuonne paikkaan pääsisikään, tänään sain taas uuden työhaastattelukutsun joten hyvällä mallilla on työkuviot tällä hetkellä. :)

Tällä viikolla liikutaan näin:

MA Juoksumatto 1h
TI Spinning 45min + BodyStep
KE Spinning45min + kuntosali (kädet, vatsa, selkä)
TO BodyAttack + Core
PE-SU vp

Pahoin pelkään, että normaalista arjesta ei ole enää tietoakaan. Monta viikonloppua menoa tiedossa muissa kaupungeissa, ja se tarkoittaa sitä etten pääse salille. Eipä siinä auta kuin vain sitten urheilla tunnollisesti viikolla ja tarkkailla syömisiä viikonloppuna!

torstai 19. huhtikuuta 2012

Before & "after"

No niin, napsaisinpa nyt huvikseni ensimmäiset after-kuvat. Alempi kuvasarja otettu maaliskuun alussa ja ylempi tänään, vähän yli kuukausi tuon alemman kuvan kuvanottohetkestä.

En mä nyt tiedä onko tässä mitään muutoksia tapahtunut, mun mielestä ei kyllä aluksi näkynyt yhtään mitään muutosta. :D Mutta ehkä jalkoihin on tullut vähän muotoa, nyt kun olen näitä tässä tovin töllännyt. Ja väriäkin on tullut lisää solariumissa makoilun ansiosta. Onhan sekin jo jotain, heh :D


Toivottavasti toukokuun kuvissa alkaa jo näkymään enemmän muutosta!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tiistain ja keskiviikon liikuntoja

Kävin eilen 45min spinningissä ja sen jälkeen tunnin BodyStepissä. Oli ehkä hieman jalat tänä aamuna jumissa. :) Tänään kävin sitten 30min spinningissä ja sen jälkeen BodyPumpissa. Alunperin oli suunnitelmissa käydä tekemässä juoksumaton puolella tunnin hölkkälenkki, mutta muutellaan nyt sitten oikein urakalla tämän viikon liikuntasuunnitelmat kun tähän mennessä on kaikki suunnitellut liikunnat korvattu jollain toisella.. :D Mutta huomenna sitten juoksumatolle tunniksi viimeistelemään tämän viikon treenailut. :)

Ja niin se vain elämä vie eteenpäin.. Huomenna käväisen tosiaan töiden jälkeen salilla ja sitten olisi aika lähteä junailemaan toiseen kaupunkiin työhaastatteluun. Haastattelu on perjantaina mutta menen samalla reissulla kylään ystäväni luo. Jännittää kyllä jo ihan kiitettävästi, saa nähdä kuinka käy. :) Pitäkäähän peukkuja. ;)

maanantai 16. huhtikuuta 2012

I did it!


Sainpas käytyä salilla! Kotiuduin klo 20 aikoihin ja olin ihan varma että vietän sohvanpohjalla koko illan, mutta sain otettua itseäni niskasta kiinni ja lähdin salille. Tarkoitukseni oli siis käydä tänään BodyAttackissa ja spinningissä mutta pakolliset menot veivät mennessään. Mutta kävin sitten tekemässä salitreenin tänään, ja huomenna on sitten aerobisen vuoro. :) Vähän suunnittelin sellaista Spinning45min + BodyStep-vaihtoehtoa, mutta katsotaan nyt. :) Jos olen ihan finaalissa töiden jälkeen, niin tuo BodyStep riittänee kun se näyttää olevan varsin tehokasta, sunnuntainkin stepissä taisi kulua n. 550 kaloria.

Aamulla paino oli 59,3kg! Eli eihän se paino ollutkaan 60-alkuiseksi noussut niin kuin pelkäsin. Onneksi. :) Tosin en voi olla miettimättä, kuinka paljon vähemmän se voisi olla ilman niitä kaikkia pääsiäissuklaamunia ym herkkuja.. Mutta olkoot. On tässä vielä aikaa päästä tavoitepainoon. Ja vähän tällaisia tavoitteita laskeskelin huvikseni :)

22.4 58,9 kg
29.4 58,2 kg
6.5 57,5 kg
13.5 56,8 kg
20.5 56,1 kg
27.5 55,5 kg
3.6 54,8 kg
(10.6 54,2 kg
17.6 53,5 kg)

Tavoitteenani olisi jatkossa pitää sellainen kalorivaje, että paino tippuisi joka viikko 600-700 grammaa. Lopullinen tavoite olisi saada paino 53-alkuiseksi, mutta se ihme nähdään vasta sitten kesäloman aikana. Eikä painokaan voi noin suoraviivaisesti tippua joka viikko ja uskon kyllä enemmän peilikuvaani ja mittanauhan mittoja kuin puntarin lukemaa, mutta on ihan hyvä asettaa itselleen hieman tavoitteita mihin pyrkiä. :)

Motivoivia before & after -kuvia

Netti on pullollaan motivoivia before & after-kuvia, jotka saavat ainakin itseäni hurjasti tsemppaamaan tässä laihdutusprojektissa. Joistain kuvista ei millään voisi uskoa, että after-kuvassa on todellakin sama ihminen! Vai mitä sanotte näistä? :)









Aivan huikeita muutoksia, ei voi muuta sanoa!

I´m doing this because...

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Feeling good!


-604 kulutettua kaloria, whipii!! :) Kävin siis tänään BodyStepissä ja sen jälkeen n. 20min salin puolella tekemässä vatsoja, selkiä ja kylkiä.

Ja ihan niinkuin arvelinkin, heti liikunnan jälkeen oli niin sanoinkuvaamattoman hyvä fiilis etten voi ymmärtää, kuinka oon voinut olla jo kolme päivää harrastamatta liikuntaa!

Ja muutenkin kaikki on pitkästä aikaa hyvin. Kamera löytyi, aurinko paistaa ja kevät tulee, kesäkuntoprojekti etenee, unelmat alkaa toteutua. Pitkästä aikaa on taas sellainen kaikki on hyvin -fiilis. :)

Huomenna sitten BodyAttackia ja spinningiä. Jebouu :)

Happy! :)

Kamerani löytyi!!! :)


Viikko sitten päivittelin että kamerani on oudosti kadonnut ja pohdin myös vaihtoehtoa, että se olisi varastettu minulta junassa. Olen jo pari kertaa syynännyt asuntoni lattiasta kattoon ja yrittänyt löytää kameraa - tuloksetta. Äsken työhommia tehdessäni sai jonkun ihme puuskan ja aloin etsimään kameraa asunnostani uudestaan. Tällä kertaa etsinnät tuottivat tulosta, kun aloin etsimään kameraa eteisen vaatekaapista.. Kamera löytyi yhden toppatakkini hupusta.

En voi sanoin kuvailla kuinka onnellinen sillä hetkellä olin :D Olin jo valmistautunut uuden kameran ostoon ja murehdin samalla, että kenelläköhän kamerani (ja samalla kaikki kuvani) oikein on, ja millähän ihmeellä rahat riittävät seuraavaan palkkapäivään asti koska 100-200 euron kameran osto ei oikein sopinut tämän kuukauden budjettiin mutta kamera on kuitenkin saatava koska on tiedossa niin monta tapahtumaa joissa kamera on hyvä olla mukana. Loppu hyvin kaikki hyvin :`)

Ja se miksi tulin tätä tänne päivittämään, johtuu ihan siitä syystä että tämähän tarkoittaa sitä, että pystyn taas ottamaan uusia after-kuvia! :)

Plus miinus nolla


Mulla meni liikunnat ja syömiset jotenkin ihan sekaisin lomalta palattuani. Keskiviikko-lauantai-välisenä aikana oon käynyt kerran juoksemassa tunnin verran ja syönyt ihan miten sattuu. Perjantaina oli taas palkkapäiväkahvitus ja eilen oltiin elokuvissa ja elokuviinhan ei voi mennä ilman irtokarkkipussia.. Huoh. En edes oo uskaltanut mennä puntarille katsomaan painoa etten masentuisi. No mutta nyt on repsahdukset repsuttu ja nyt on aika laittaa iso vaihde päälle. Kävin äsken kaupassa hakemassa GoFatGo-dieettiä varten kaikki eväät enkä mitään muuta ylimääräistä. Ensi viikon liikuntasuunnitelmat on tehty ja kalenteriani katsottua oon ihan tyytyväinen, koska vielä on loppujen lopuksi hyvin aikaa saada itsensä kesäkuntoon. Ja projektihan jatkuu vielä kesälläkin, mutta nyt olisi tärkeintä saada ensin se paino entisiin mittoihin ja sen jälkeen alkaa ns. hienosäätö. :)

Tänään menen BodyStepiin, jotta saan taas tästä liikunnallisesta elämästä kiinni. Ja ensi viikolla on luvassa liikuntaa maanantaista torstaihin. Torstaina lähdenkin sitten toiselle paikkakunnalle työhaastatteluun! :) Unelmani on siis lähempänä toteutumista. Suunnitelmissanihan on siis tämän projektin alusta alkaen ollut myös muuttaa kesällä toiseen kaupunkiin ja aloittaa siellä uudessa työssä. Yksi motivaattori tässä laihdutuksessani on nimenomaan ollut se, että kun muutan toiseen kaupunkiin, olisi ihanaa aloittaa elämä ja asuminen uudessa kaupungissa tyytyväisenä omaan kroppaansa. :) Ihanaa, kun oman unelman ja suunnitelmien toteutuminen on taas askeleen lähempänä. :)

Sitä ennen tiedossa treeniä ja vielä kerran treeniä.. Tältä näyttää:

SU BodyStep
MA BodyAttack + Spinning 45min
TI Spinning45min + Kuntosali (treeni 1)
KE Juoksumatto 1h
TO Kuntosali (treeni 2)
PE-SU vp

Harmi kun nyt huhtikuun 2 viimeistä viikonloppua ovat menoa täynnä eikä mahdollisuuksia liikuntaan ole, mutta se tarkoittaa lähinnä sitä että sitten viikolla täytyy treenata oikein huolella. :)

Nyt hetkeksi työjuttujen pariin, ja sitten se BodyStep. Kyllä tämä tästä taas lähtee! :)

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Show must go on


Pitkästä aikaa blogin parissa! Olin Pääsiäisen ajan Lapissa laskettelemassa, ja koitin tehdä blogipäivitystä siellä mutta kun puhelin oli jo sadatta kertaa päivityksen yhteydessä vain huutanut "errorerrortapahtuivirheeivoidayhdistää" ymsp niin jätin suosiolla blogin päivityksen siihen hetkeen kun palaan takaisin kotiin. Kotiuduin illalla ja sehän on sen merkki että kesäkuntoprojekti jatkuu nyt täyttä höyryä kesäkuulle saakka! :)

Ja pakko sanoa että tuolilta olin tippua kun näin, että tänne on tullut ihan hurjasti lisää uusia lukijoita! Tervetuloa siis kaikille uusillekin lukijoille. :)

Pääsiäisenä ei ainakaan liikunnasta ollut puutetta, laskin että pe-ma aikana ehdin viettää n. 20h rinteessä lumilautaillen ja n. 8h ladulla hiihtäen. Tosin tätä huikeaa liikuntamäärää ehkä hieman himmasi se, että tauoilla tuli maisteltua kaakaota ja iltaisin herkuttelin ilman huolen häivää pääsiäismunilla ja muilla herkuilla. Mutta eiköhän tuo ollut ihan sallittua noin suurella liikuntamäärällä ja ihan siitäkin syystä, että oli loma :) Nyt kuitenkin on tiedossa sitten karu paluu takaisin ruotuun ja nyt jatkankin toukokuun loppuun ihan täysin GoFatGo-ruokavalion mukaisesti. Töissä en pysty noudattamaan laadittua ruokaohjelmaa 100-prosenttisesti koska en voi siellä alkaa ruokia punnitsemaan eivätkä ruokavaihtoehdot todellakaan aina sovellu GFG-dieettiin, mutta muuten pystyn GFG-ruokavaliota noudattamaan.

Aiemmin lupailin, että laitan joka kuun lopussa before & after -kuviin lisäyksen, mutta sitä ennen on käytävä ostamassa uusi kamera... Tai löydettävä vanha. Kamerani nimittäin on mystisesti kadonnut tai sitten varastettu, en löydä sitä mistään ja muistan että olen junassa selaillut kameran kuvia ja laittanut sen laukkuuni, ja sen jälkeen en koko kameraani ole nähnyt. Olen penkonut kotini ylösalaisin mutta kameraa ei löydy mistään. Tosin jotenkin epäilyttää että kuinka joku olisi pystynyt kamerani nyysimään, koska laukku oli vieressäni junassa ja muistaakseni koko ajan kiinni. Täytyy jatkaa etsimistä, kamerassa olisi kuitenkin n.300 kuvaa joista osaa ei ole edes tallennettu tietokoneelleni...

Lopuksi vielä tämän viikon menneet ja tulevat liikunnat:

MA Lumilautailu 6h
TI vp
KE Spinning45min + kuntosali (treeni2)
TO BodyStep
PE Juoksumatto 1h
LA Spinning 45min + keskivartalotreeni 30min
SU Kuntosali (treeni 1)

Sellaista siis loppuviikosta luvassa. :) Nyt on pakko mennä nukkumaan, jotta jaksaa taas huomenna töihin! Hyvää yötä! :)

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Maanantailiikunnat suuren ärsytyksen kera


Olipa kyllä taas sellainen maanantaipäivä töissä että ei morjens! Kävin sitten illalla purkamassa ärsytystäni juoksumatolla, ja tunnin treenin tuloksena vähän päälle 8km juoksemista ja -567 kaloria.

Tämä viikko tulee menemään jotenkin näin:

MA Juoksu 1h10min
TI  Kuntosali (treeni1) + venyttely 60min
KE BodyAttack 60min + Spinning 30min
TO Kuntosali (treeni2)

PE-MA Lumilautailua ja hiihtoa :)

Nytpä sitten saankin hipsiä suoraan unille, ja aamulla taas 6.00 ylös. Voi tätä ihanaa arkea. Onneksi torstaina alkaa pääsiäisloma! <3 Ei vaan, kyllä tämä arkikin on ihanaa.. Välillä vaan näköjään on päiviä, että mikään ei suju vaikka kovasti haluaisi. No huomenna uusi päivä ja todellakin uudet kujeet. :)

Hyvää yötä!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Sunnuntain syömiset ja liikkumiset


I <3 BodyStep! En pysty sanoin kuvailemaan kuinka paljon tykkään siitä jumpasta! :) Stepissä kului 469kcal, ja jaksoin koko treenin alusta loppuun hyvin. Edessä taitaa olla siis laudan nostaminen, tähän mennessä olen jumppaillut lauta alemmalla tasolla.

Äsken laskin kalorilaskurilla päivän syömiset, ja laskurin mukaan päivän aikana on tullut syötyä 1500 kalorin verran. Eli varsin kelpo sunnuntai. :)

Liebster Blog

Lighter Tomorrow-blogin kirjoittaja Butterfly antoi minulle tällaisen ihanan tunnustuksen! <3




Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.
 
Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikki blogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heillejättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikki blogilleen!
Kiitokset tästä tunnustuksesta Butterflylle
 Annan tämän eteenpäin
 

Sunday


Aamu alkoi hyvin, paino on tipahtanut muutaman sata grammaa alaspäin! :) Eli aamupaino oli 59,1kg. Paino oli vielä keskiviikkona (varmaankin edellisviikon suklaamörssäyksen ja viikonloppujuhlistelujen jäljiltä) vielä 60,2 kiloa, joten oon todella tyytyväinen että paino palautui vanhaan ja vielä vähän alemmaskin. Ensi viikon lopulla se paino onkin sitten jo 58-alkuinen. Iso jee!! :)

Lähden ensi torstaina lappiin lumilautailureissulle ja palailen koneelle seuraavan viikon tiistaina. Mittaan painon torstai-aamuna, joten nyt ei välttämättä tule niin suurta pudotusta koska punnitusten välillä on vain 4 päivää. Sitten saadaankin todistaa lumilautailun ja hiihdon vaikutus painonpudotukseen, sillä tarkoituksena on olla lapissa torstaista tiistaihin ja nuo ovat ainoat liikuntamuodot sinä aikana. :) Tietokonetta en ota mukaan, mutta enkä kyllä ihan täysin tule Pääsiäisen ajaksi katoamaan, vaan päivitän kuulumisia kännykällä. :)

Nyt lähden viimeistelemään viikon liikunnat BodyStepillä. :)