perjantai 25. marraskuuta 2011

Kipeilyä

Pahoitteluni hiljaiselosta! Jouduin makaamaan sängynpohjalla muutaman päivän vatsataudin kourissa. Nyt olen onneksi parantunut ja liikunnat saavat jatkua :)
Viikon liikunnat ovat jääneet todella vähäisiksi, maanantaina kävin spinningissä ja coressa ja sen jälkeen olinkin kipeänä eiliseen asti. Tänään en vielä viitsinyt mennä liikkumaan, koska halusin vielä varmistaa että olen varmasti parantunut. Mutta huomenna sitten takaisin salille puurtamaan, ajattelin aloittaa kevyesti ja käydä aamulla spinningissä ja hetken juoksumatolla hölkkäämässä. Ensi viikolla sitten taas tositoimiin :)

Laitan ensi viikon viikkosuunnitelman tänne sitten hieman myöhemmin! Vaikka olenkin viimeiset päivät vain nukkunut niin silti edelleen väsyttää, joten nyt menen nukkumaan :) Huomiseen!

Ylläoleva asia on hyvä muistaa, pienistä takapakeista huolimatta :)

maanantai 21. marraskuuta 2011

I made it!

.. Vaikka lujassa kyllä oli. Nimittäin salille lähteminen. Pääsin töistä kotiin todella myöhään, rojahdin sohvalle syömään päivällistä ja nukahdinkin toviksi.. Ja sitten olisikin pitänyt lähteä salille. Oli ihan kamala väsy ja sohvalle makoilemaan jääminen olisi houkutellut huomattavasti enemmän. Mutta jostain löytyi kuitenkin onneksi motivaationrippeitä ja sain kammettua itseni sohvalta ylös! Tuloksena -436kcal spinning ja 30min core-tunti. Jesh! :)

Näyttää kyllä tämäkin auttavan, että kirjaan tänne aina liikuntasuunnitelmani. Kun on mustaa valkoisella ja jonnekin kirjoittanut liikuntasuunnitelmista, niitä on vaikeampi perua :)

Huomenna sitten BodyStepiin. :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Kohti ensi viikkoa



Tuo ylläoleva kuva on kyllä osuva, eihän tämä projekti mihinkään etenisi jos en koko ajan sen eteen tekisi töitä! BodyBalance ja venyttelytunti ovatkin siis tämän päivän osalta hoidettu, ja nyt on jo aika suunnata katseet kohti ensi viikkoa. :)

Liikunnan osalta suunnittelin tällaisia:

MA Spinning + Core
TI BodyStep
KE BodyJam + Zumba
TO BodyPump
PE Juoksumatto 45min + kuntosali (vatsa, selkä)
LA vp
SU RPV/ BodyBalance + venyttely

Tällä mennään ensi viikko. Harmittaa kun olisi miljoona kivaa jumppaa joissa haluaisin käydä salitreenin ja juoksumatolla juoksemisen lisäksi, mutta kaikille tunneille ei vain voi osallistua jo ihan oman jaksamisen vuoksi. Mutta koitan pitää liikunnat monipuolisena niin, että joka viikko kävisin vähän eri tunneilla :) tosin BodyStep on kyllä ihan ehdoton, siitä en minään viikkona luovu! :)

Päätin myös alkaa pitämään päivittäisen kalorinsaannin 1500-1600 kcal lukemissa. Peruskulutukseni on mitattu joskus pari vuotta sitten, ja silloin lukemaksi tuli n. 2100. Joten -500-600kcal päivävaje on ihan hyvä tässä vaiheessa. Jossain vaiheessa tiputan sen varmaankin kokonaan 1500 kcal lukemiin, mutta totuttelen ensin hetken tähän päivittäiseen 1600 kaloriin.

Nyt unille ja aamulla taas töihin, hyvää yötä :)

lauantai 19. marraskuuta 2011

Loppuviikon kuulumisia

Street-tanssitunti oli peruttu torstaina, mutta tilalle oli onneksi laitettu BodyJam-tunti, joka on vähän street-tanssin tyylistä. BodyJameilun jälkeen menin vielä puoleksi tunniksi spinningiin, mutta spinningin jälkeinen BodyPump oli täynnä joten sinne en enää päässyt. Toisaalta ihan hyvä koska alkoi kyllä olla jo aika väsähtänyt olo tanssimisen ja spinningin jälkeen! Eiköhän tuo 1,5h tehokasta liikuntaa ole ihan hyvä saavutus yhdelle päivälle :)

Eilen olin työporukan kanssa viettämässä pikkujouluja, ja vähän jännäilin etukäteen kuinka käy syömisen. Olin nimittäin jo ehtinyt maalailemaan mielessäni kauhukuvia ylipursuavasta jouluherkkulautasesta, mutta hyvinhän se syöminen meni. Maistelin maltilla pöydän antimia, mutta mitään ähkyä ei kyllä missään nimessä tullut! Jälkiruokanakin oli (onneksi) vain kahvia ja piparia. Lisäksi baariin siirryttyämme vietimme melkein koko illan tanssilattialla, joten liikuntaakin tuli juhlimisesta huolimatta :D Tänään on sitten tiedossa samaa pikkujouluohjelmaa kavereideni kanssa :)

Vaikka nyt viikonloppu kuluukin juhlimisen merkeissä, niin sunnuntaina palaan sitten takaisin ruotuun. Huomenna en kyllä mihinkään jumppaan uskaltaudu, mutta venyttelyyn ja bodybalanceen ajattelin mennä.

Nyt toivotan kaikille hauskaa ja rentouttavaa viikonloppua! :)

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

omg! :)

Hiukan jännittyneenä seisahduin tänään aamulla vaa´alle, mutta jännitys oli onneksi turhaa.. Paino oli tippunut viime viikosta jo 1,7kg! Jeeeijjjj!! :) Aluksi paino ilmeisesti tippuukin aika vauhdikkaasti, ja viimeisten kilojen karistaminen ei sitten varmasti sujukaan enää näin helposti.. Mutta kyllä tämä piristää ja motivoi jatkamaan, kun näkee tuloksia jo viikon kuluttua laihdutuksen aloittamisesta!

Parasta tässä on se, että kesään on aikaa vielä puoli vuotta, joten kiire 52 kilon painon saavuttamiselle ei pitäisi tulla. Mutta yhtään en ala himmailemaan, vaan tarkoituksena on näyttää ensi kesäkuussa niin hyvältä ja timmiltä kuin vain on mahdollista tässä ajassa saavuttaa. Can´t wait to get there!

Tänään olin zumbaamassa, ja tunnin aikana kalorikulutus oli -425kcal. Keskisyke oli 131, joten sekin meni hyvin tavoittelemallani rasvanpolttosykkeellä. 50% kuluneista kaloreista näyttäisikin olleen rasvaa, joten zumbatunti meni kyllä ihan nappiin rasvanpolton kannalta. Päivä on ollut muutenkin melko aktiivinen, koska töissä pidimme kolmen tunnin siivoustalkoot ja siivosimme varastoja ym.. Joten zumbailun lisäksi tuli nosteltua ja kannettua tavaroita kolmen tunnin ajan. Neljä tuntia aktiivista liikuntaa on mielestäni jo hyvä saldo yhdelle päivälle, ja tästä on hyvä jatkaa seuraavaan päivään :)

Joudun hieman muuttamaan aiempia liikuntasuunnitelmiani, koska sain tänään töissä muistutuksen siitä, että meillähän on tosiaan pikkujoulut perjantaina! Joten täytyy hieman laittaa uusiksi liikuntasuunnitelmia, en ihan usko että perjantai-illan pumppi ja lauantaiaamun spinning ovat toteutettavissa jos pe-iltana on pikkujoulut, jotka hyvin luultavasti venyvät pikkutunneille.. Joten uusi viikkosuunnitelma näyttää tältä!

MA BodyAttack
TI BodyStep + venyttely
KE Zumba
TO Street-tanssi 60min + kuntosali (kädet, vatsa, selkä)
PE vp
LA vp
SU BodyBalance + venyttely

Eli vähän kevennetty versio tiedossa viikonlopun osalta :) koska perjantain pumppisuunnitelmat menivät mönkään ja käsitreeniä on tehtävä, hilpaisen huomenna vielä street-tanssitunnin jälkeen salille tekemään käsi- ja keskivartalotreeniä. Pitäisi olla ihan suoritettavissa tuo huominen "liikuntamaratoni", kun street-tanssi on kuitenkin sarjan tekemistä ja taukoja tulee liikunnan lomassa hyvin :)

Tulipas pitkä sepostus! Mutta näillä fiiliksillä ja ajatuksilla eteenpäin :) Hyvää yötä!

tiistai 15. marraskuuta 2011

-625 kcal!



Wuhuu, tänään kului BodyStepissä ja salilla 625 kaloria! Sykekin pysyi hyvissä lukemissa, eli steppitunnilla keskisyke oli 145. Huomenna sitten zumbaamaan.

Aamulla oli sen verran nopea herätys että siinä rytäkässä unohtui painon mittaaminen ihan tyystin. Heräsin siis klo 7.30, ja 7.50 pitikin jo lähteä bussipysäkille ja töihin.. Yllättävän nopeasti sitä saa itsensä ylös sängystä kun tajuaa että nyt on nukuttu pommiin! Mutta täytyy siis mitata paino huomenaamulla. Laitoin jo vaa´an keskelle kylppärin lattiaa että varmasti muistan :)

Nyt loppuillaksi tv:n ääreen teekupin kera :)

Pikahei

Halusin tulla päivittämään tämän päivän kuulumiset ihan pikaisesti ennen nukkumaanmenoa!

Kävin tänään BodyAttackissa, ja meinasin melkein kuolla sinne.. :D kaloreita kului 484, mutta syke huiteli jossain 160-170 paikkeilla suuren osan tunnista, joten kaukana rasvanpolttosykkeistä mentiin.. Mutta välillä on ihan hyvä repäistä oikein kunnolla :)

Huomenna olisi tiedossa BodyStep, joka on kyllä ihan ehdoton henkilökohtainen suosikkini jumpista! :) street-tanssi ja zumba tuleekin sitten hyvinä kakkosina. Noita tunteja melkeinpä odottaa, ja liikuntaa tulee ihan huomaamatta kun nuo lajit on vaan niin kivoja! Steppi on kyllä aika rankka, yleensä kalorikulutukseni BodyStep-tunneilla on ollut aina yli 500, mutta rankkuus ei kyllä tahtia hidasta koska pidän vaan yli kaiken siitä liikuntamuodosta, tunnin musiikeista ja fiiliksestä. :)

Mutta nyt vauhdilla nukkumaan, aamulla olisi herätys klo 7.. Huomiseen! :)

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kohti uutta viikkoa


Nyt on ensimmäinen viikko takana ja fiilis on hyvä! Tiistaina ajattelin sitten hypätä vaa´alle ja katsoa että onko tämän viikon aikana tapahtunut minkäänlaista edistystä..

Neljä liikuntakertaa viikossa tuntuu ainakin itselleni sopivalta, joten jatkan samalla linjalla. Toki enemmänkin tulen liikkumaan jos ehdin, mutta tuo neljä krt/vko tuntuu tällä hetkellä sopivalta. Seuraava etappi on alkaa kiinnittää huomiota syömiseen. Aika hyvin olen jo päässyt aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala -linjalle, mutta vielä täytyy huomioida se mitä syön ja kuinka paljon. Suunnittelin että 1500-1600kcal/pvä voisi olla itselleni sopiva määrä siinä mielessä, että saan tarpeeksi ruokaa mutta kalorit pysyvät silti pienissä.

Ensi viikko näyttää liikunnan puolesta tältä:

MA BodyAttack
TI BodyStep + venyttely
KE Zumba
TO street-tanssi + juoksumatto
PE BodyPump
LA Spinning 45min
SU vp

Aika paljon liikuntaa, mutta toisaalta zumba ja street-tanssi ovat melko kevyttä liikuntaa verrattuna stepiin ja attackiin. Mutta tällaisilla suunnitelmilla kohti ensi viikkoa :)

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

No more excuses

Tänä aamuna vaaka tykitti näytölle lähtöpainon, joka on 62,5kg. Että siitä sitten lähden tiputtelemaan aina 52 kiloon saakka. Sen verran olen pari vuotta sitten viimeksi painanut, joten tavoite on saavutettavissa.

Kävin eilen hölkkäilemässä juoksumatolla ja sen jälkeen kävin salin puolella tekemässä selkä-, vatsa- ja kylkilihaksia. Tänään kävin zumbassa ja sen jälkeen vielä uudestaan kuluttamassa juoksumattoa puolen tunnin verran. Tarkoitus oli alun perin käydä zumban lisäksi spinningissä, mutta päiväni on ollut niin kiireinen että spinningin jättäminen pois, myöhäisempi zumba ja spinningin korvaava juoksu olivat ainoa vaihtoehto jotta sain kaikki kiireet ja tehtävät hoidettua. Mutta ehdinpähän salille ja sain päivän treenit tehtyä!

Se mistä halusin myös kirjoittaa tähän postaukseen on ajan järjestäminen liikunnalle, joka on kyllä todellakin järjestelykysymys. Aiemmin olen monesti jättänyt lenkit, jumpat sun muut väliin kiireeseen ja töihin vedoten. Nyt olen koko päivän orientoitunut siihen että illalla menen pariksi tunniksi liikkumaan, ja se päätös mielessä olen hoidellut päivän asiat tehokkaasti alta pois. Ilman tuota päätöstä ja "menen salille jos ehdin" -asenteella en olisi varmasti ikinä päässyt salille asti.

Eilen juttelin samasta aiheesta kaverini kanssa, ja päädyimme siihen että mille tahansa asialle pystyy järjestämään aikaa jos vain haluaa. Kaverini kertoi lukuisia esimerkkejä kiireisistä ihmisistä, jotka ovat järjestäneet aikaa mieluisille asioille. Yhtenä esimerkkinä nyt mainittakoon vaikkapa Bill Clinton, joka oli päättänyt että hän haluaa lukea päivittäin kirjoja ainakin tunnin. Päätettyään tämän hän järjesti aikaa lukemiselle, ja niin hän tästä päätöksestä eteenpäin luki joka päivä tunnin kirjoja. Jos Bill Clintonin kaltainen kiireinen mies pystyy järjestämään päivästään tunnin verran aikaa kirjan lukemiselle, pystyn varmasti minäkin järjestämään viikoittain 4-5 tuntia liikunnalle.

Ystäväpiirissäni ja suvussanikin on paljon ihmisiä, jotka perustelevat liikkumattomuuttaan töillä, lapsilla ja muulla kiireellä. Melkein uskallan väittää, että jokainen pystyy silti näistä paljon aikaa vievistä asioista huolimatta toteuttamaan sen, minkä haluaa. Suunnittelua ja joidenkin asioiden karsimistakin se kyllä voi vaatia (eikä välttämättä kaikkea pysty toteuttamaan siinä määrin kuin haluaisi), mutta asioiden toteuttamisen esteenä ovat vain ne syyt joita niiden esteeksi keksii.

Menipäs syvälliseksi :D mutta olen niin pitkään jättänyt liikunnat sivuun ja syönyt miten sattuu vedoten aina ties mihin syyhyn. Nyt on aika jättää tekosyyt ja toteuttaa se minkä haluan ja mistä unelmoin. Ja se on tuon 62,5 kilon painolukeman muuttaminen 52 kiloon.


 Nyt nukkumaan, että jaksaa taas huomenna. :) Hyvää yötä!

tiistai 8. marraskuuta 2011

If you can dream it, you can do it


Tämä kuva ja otsikko kyllä hyvin kiteyttävät ajatukset tällä hetkellä, fiilis on hyvä ja odottavainen! Olen niin tyytyväinen että viimeinkin sain otettua itseäni niskasta kiinni ja aloitettua tämän projektin. :) Loppu on enää itsestäni ja tahdonvoimasta kiinni!

Kävin eilen tunnin kävelylenkillä ja tänään olen menossa hikoilemaan juoksumatolle. Suunnitelmissani on hölkätä 45min ja tehdä sen jälkeen kuntosalin puolella vatsa-, kylki- ja selkälihaksia. Huomenna menen spinningiin ja zumbaan, ja torstaina on vuorossa BodyStep. Pe ja la menevät kyläillessä kaverini luona toisella paikkakunnalla, joten silloin ei pahemmin tule treenailtua, ellei sitten shoppailukierrosta ja yökerhossa tanssimista lasketa liikunnaksi :) Sunnuntaina palaan takaisin kotiin, ja silloin käyn kuntosalilla treenaamassa etenkin käsiä, koska tämän viikon jumpissa ne eivät pahemmin treeniä saa.

Eli tältä näyttää tämä viikko:

MA kävelylenkki 1h
TI juoksumatto 45min + KVS (Kyljet, vatsa, selkä)
KE Spinning + Zumba
TO BodyStep
PE vp
LA vp
SU kuntosali

Asuntoni ei voisi kyllä salillakäymisen puolesta sijaita paremmalla paikalla, kotoani on matkaa toiselle salille vajaa kilometri ja toinen kuntosali sijaitsee n. 200m päässä :) Pääsen kuntosalikortillani molempiin paikkoihin, joten on ihan kivaa että pystyn vähän omien aikataulujen ja jumppien mukaan valitsemaan, kummalle salille menen. Tähän mennessä olen käynyt enemmän kauempana sijaitsevalla salilla, mutta saattaa olla että myöhemmin talvipakkasilla tuo lähempänä oleva kuntosali vie voiton. :)

Huomenna punnitsen aamulla painoni. Piti mitata se jo eilen mutta vaa´asta olikin patterit loppu! On tainnut vaaka olla käyttämättömänä ihan liian kauan.. Mutta ei ole enää huomisen jälkeen! Ajattelin että mittaisin painoni joka viikon tiistaiaamu ja merkitsen painon tänne ylös. Pääsen sitten katselemaan faktoja ihan "mustaa valkoisella"-periaatteella, ja näenpähän samalla kuinka tämä projekti etenee.

Mutta nyt salille mars!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Tervetuloa mukaan!

Viimeisen parin vuoden aikana painoni on päässyt salakavalasti nousemaan 10 kiloa. Kun huomasin, että peilikuvani ei enää miellytä (vetämättä vatsaa sisään), vaatekaupasta ei löydy kivoja vaatteita (ellen ostanut isompia, säkkimäisiä vaatteita jotka peittivät ylimääräiset kilot) ja kun vanhoja valokuvia katsellessani huomasin, että kuvissa jopa ihan kivalta näyttävä kroppani on tällä hetkellä muisto vain, tajusin että jotain on tehtävä. Ehkä pysäyttävin kokemus oli kuitenkin viime viikolla, kun jouduin sanomaan lääkärissä käydessäni painoni ääneen (ja samalla pohdin mielessäni, etten ole vielä ikinä sanonut itselleni näin suurta painolukemaa).

Näiden edellä mainittujen ja monien muidekin asioiden yhteisestä vaikutuksesta päätin, että nyt on aika pudottaa paino takaisin entisiin mittoihin! Tähän mennessä tilanteeseen on ollut helppo sopeutua juurikin ostamalla isompia vaatteita ja paljastavien peilien edessä hieman kohentaa ryhtiä, mutta enää en halua sitä tehdä. Haluan olla tyytyväinen omaan vartalooni ja olla oma itseni verhoutumatta peittäviin vaatteisiin.

Mietin itselleni sopivaa tapaa pudottaa painoani, ja mieleeni tulivat heti tietenkin tutut liikunta ja oikeanlainen ruokavalio. Itseni tuntien innostus saattaa kuitenkin pysyä vain muutaman päivän, mutta sitten intoni lopahtaa ja palaan tuttuihin kaavoihin eli syömään miten ja mitä sattuu ja liikkumaan satunnaisesti. Tarvitsen siis jonkinlaista ryhmäpainetta ja sitä, että en pääse heikkona hetkenä lusmuamaan päätöksistäni. Koska kukaan kaveripiirissäni ei ainakaan tietääkseni aio pudottaa painoaan, enkä halua liittyä mihinkään painonpudousryhmään, päätin että blogin pitäminen on ihan loistava vaihtoehto itselleni! Kun kirjaan tänne päivittäin mitä olen syönyt ja kuinka paljon olen liikkunut, tulee tähän laihdutusprojektiin jatkuvuutta ja näen samalla miten homma edistyy. Toivon mukaan tämä myös auttaa tekemään järkeviä valintoja ruoan suhteen, kun kaikki on kirjattava tänne ylös.

Blogini nimeksi valitsin Project Summer, koska blogin nimen mukaisesti tämä laihdutusprojekti kestää ensi kesäkuuhun saakka. Tavoitteeni on ensi kesään mennessä olla 10 kiloa kevyempi ja ylipäätään olla tyytyväinen omaan peilikuvaani. Kesään on aikaa vielä yli puoli vuotta, joten tavoitteeni toteutuminen ei ole ainakaan ajasta kiinni. Kesäksi on myös jo nyt tiedossa kaikkea mukavaa, kuten lomamatka ja muutto toiseen kaupunkiin. Tämä vielä yhdistettynä siihen, että haluan makoilla kesällä tyytyväisenä uimarannalla (miettimättä kuinka valaalta näytän) ja pitää juuri sellaisia kesävaatteita kuin haluan (miettimättä taas kerran, kuinka valaalta näytän).

Koska kesään on vielä paljon aikaa, ei laihdutusvauhtinikaan tarvitse olla mikään maatamullistava. Tavoitteenani on tällä hetkellä pudottaa joka viikko painoa 0,5kg-1kg. Liikuntaa tulen harrastamaan noin 4-5 krt viikossa. Syömiseen en ole vielä kovinkaan paljon perehtynyt, mutta ensimmäisenä tavoitteenani on karsia turhia herkkuja pois. Täytyy vielä laskea jollain kalorilaskurilla että millainen olisi sopiva kalorimäärä per päivä minun tilanteessani.

Mutta tällaisilla suunnitelmilla lähden projektiani toteuttamaan! Tervetuloa mukaan! :)