torstai 22. joulukuuta 2011

Whaat??

 Aamupainoni oli 62,2kg! Teki kyllä aamulla mieli kysyä vaa´alta ihan ääneen, että mitä ihmettä. Paino oli nimittäin tasan saman verran kuin viikko sitten! Olen liikkunut enemmän ja kiinnittänyt huomiota syömiseenkin, mutta paino ei ole liikahtanut grammaakaan. Hemmetti! Jostain syystä tuntuu kuitenkin, että olisin silti painolukemista huolimatta kiinteytynyt? Vatsalihakset tuntuvat jo hieman tulleen piiloistaan esille :D ja esim. reidet tuntuvat kiinteämmiltä. Vai onkohan tämä nyt vain sellainen placeboefekti, että tuntuu kuin olisin kiinteytynyt kun olen hieman käynyt jumpissa ja salilla? Noo tiedä häntä, mutta paino on joka tapauksessa saatava reilusti alle kuudenkymmenen!

Eipä tässä auta kuin nostaa leuka ylös ja jatkaa eteenpäin. Joulun ajaksi kyllä himmailen laihdutusta, mutta sitten jatkuu tämä projekti ihan toden teolla. Päätin alkaa Joulun jälkeen kirjaamaan päivittäin syömiseni ja pitää syömisen tasan siellä 1500-1700 kalorissa. Ja liikuntaa 4-5krt viikko.

Huomenna alkaa joululoma, ihanaa :) ja huomenna menen myös salille spinningiin/crosstrainerilla polkemaan ja sitten käsitreeni :) Kyllä tämä tästä, jokainen päivä on lähempänä tavoitetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti