maanantai 2. tammikuuta 2012

Vaikeuksien kautta voittoon!


No niin, saatiinhan tämä päivä onnelliseen päätökseen vaikka aamulla ei siltä ihan tuntunut! Olin nimittäin ihan maailman väsynein koko aamupäivän, ja zumbahan oli sitten peruttu kun pääsin salille asti. Tästä lähtien taidan tsekata salin kotisivuilta mahdolliset muutokset aina ennen jumppaan lähtöä, ettei tule mitään ikäviä peruutuksia.. Koska jumppa oli peruttu eikä mitään muita tunteja mennyt samaan aikaan, ainoat vaihtoehdot olivat käydä salilla tai lähteä takaisin kotiin. Salin puolella rehkiminen ei houkuttanut sitten yhtään, crosstrainerista tai juoksumatosta puhumattakaan, mutta kävin sitten veivaamassa puoli tuntia crosstrainerilla ja lampsin takaisin kotiin.

Päivääni ei parantanut yhtään se, että kotona odotti pino työjuttuja, jotka olen suunnitellut saavani keskiviikkoon mennessä valmiiksi. Sitten voin hyvällä omallatunnolla lomailla vielä loppuviikon. No, taisin saada työjutuista yhden prosentin tehtyä kun nukahdinkin sohvalle.. Ja heräsin neljän (!) tunnin päästä. Taisi uusi vuosi hieman verottaa.

Sitten illalla uudestaan salille BodyAttackiin. Nyt tunti sentään onneksi pidettiin ja fiiliksetkin olivat korkealla, kunnes sitten aika nopeasti tajusin, että uusi vuosi taisi todellakin verottaa, syke nimittäin huiteli koko ajan 180 paikkeilla enkä olisi millään jaksanut pysyä ohjaajan mukana.. Jalat tuntuivat raskailta ja liikesarjat menivät välillä ihan miten sattuivat. Täytyi siis hieman himmata vauhtia, ja näin sain kuitenkin vedettyä tunnin kunnialla läpi. Sitten lähdinkin tuonne lumisateeseen (erittäin "mukavaa" kun lunta tulee vaakatasossa eikä auta vaikka kuinka kiskoisi huppua pään suojaksi!) ja sitten kuin pelastavana enkelinä, isäni sattumalta ajoi ohitseni autollaan ja sain kyydin kotiin :) kotiin päästyäni fiilikset olivatkin sitten ihan erilaiset, tuon hauskan yhteensattuman vuoksi ja olin muutenkin tyytyväinen kun sain käytyä väsystä huolimatta tänään jumppaamassa :)

Näköjään pieni unelmointikin auttaa, selailin tässä eri nettisivustoja ja blogeja, ja unelmoin kaikesta mukavasta.. :) Nyt teen ennen nukkumaan menoa muutaman työjutun alta pois, seuranani minulla on valtava kahvikuppi ja hyvää musiikkia taustalla. Kyllä tämä tästä. :)

Huomenna sitten BodyStep!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti